In Finnish: The self-guiding mechanism of robots

Millainen tulee olemaan ihmisenkaltaisten robottien tulevaisuus ja miksi?

Mikä olisi robottien asema ja miksi?
Ketä tahansa ei voi laskea komentamaan armeijan robottia ostoskeskukseen tappamaan 20 ensimmäistä vastaantulijaa. On monia tehtäviä, joihin robotit ovat liian rajuja. Siksi ei saa antaa kenellekään käskyoikeutta yli robotin niin että robotin on pakko totella, vaan robotin tulee olla riittävän hyvän maailmankuvansa ohjauksessa siinä, mitä se saa tehdä ja mitä ei. Maailmankuvan tulee sisältää paikka- ja tilanneriippuvaiset ohjeet siitä, mitä robotti saa tehdä ja millaisia ohjeita sen tulee noudattaa. Näin robottia ei voisi ohjelmoida tekemään pankkiryöstöä, mutta sen voisi suostutella viemään lappusen ystävälliselle pankkineidille. Robotin tulisi aina tajuta pääpiirteissään, missä se on, mitä se on tekemässä maailmankuvansa kannalta katsottuna: onko se esim. varastossa töissä vai kaupungilla kävelemässä.
Jottei ihmisten välille syntyisi kohtuuttomia valtaeroja sen mukaan, kenellä kulloinkin on millainenkin robotti ja kenellä ei, tulisi robottien ottaa vastaan käskyjä kaikilta, mutta vain tietynlaisia käskyjä kussakin tilanteessa. Yleiset kokonaiskuvallisella järjellä perustellut pelisäännöt määräisivät, miten tehtävät hoidetaan, missä järjestyksessä ja mitä kaikkea täytyy ottaa huomioon.

Robottien oikeudet
Kukin robotti olisi siis ensisijaisesti maailmankuvansa ohjauksessa ja kommunikaatioyhteydessä ihmisiin. Tavallaan se on jo oikeus itsenäiseen toimintaan. Sitä monet työtehtävätkin vaativat: työtehtävän omien vaatimusten noudattamista muun hälyn kustannuksella.
Luultavaa on, että robottien kehittyessä olisi mielekkäintä myös lisätä niiden oikeuksia.
Robotteja kuitenkin käytettäisiin myös vaarallisiin työtehtäviin. Millaisia olisivat niiden oikeudet silloin? Tässä merkitykselliseksi nousee robotin identiteetti: riittääkö sille, että aamuisin kopioidaan sen muisti tietokoneelle ja se saa uuden kehon, jos se päivän aikana tuhoutuu? Tällöin ei olisi mieltä siinä, että sama robotti seuraavana aamuna menisi uudelleen tehtävään, jossa eilen tuhoutui, kenties jopa tuhonsa muistaen, sillä jos se tuhoutui eilen, niin kai se olisi pulassa samanlaisissa oloissa myös tänään?! Jokainen onnettomuus vaatii setvimisvaiheen, jonka aikana selvitetään vaaran aiheuttaja ja varaudutaan selviytymään vastaavasta tilanteesta tulevaisuudessa sekä välttämään se tarpeen mukaan – robotti tarvitsee siis suruajan! Samoin on, jos uudelle robotille on tiedotettava vaarallisista olosuhteista.

Millaisia robotit olisivat?
On luonnollista, että toimivin vaihtoehto valittaisiin. Luultavasti se merkitsisi varsin selviytymiskykyistä peruskapasiteettia, jottei robotti olisi kamalan hankala käyttää.

* * *

Vuosi oli 2050, uudenvuodenjuhlat keskiyöllä vuosikymmenen vaihtuessa. John oli keskikaupungilla seuraamassa ilotulitusta ja osin kuljeskelemassa katselemassa hulinaa. Johnista oli kovin mukavaa nähdä niin monta ihmistä hyvällä tuulella vuodenaikaan, jolloin pimeys ja kylmyys helöposti masensivat kaikkien mielen.
Mannerheimintien kulmauksessa oli joku humalainen kaatunut tienvierustaan ja John veti hänet ylös. John oli jo jatkamassa matkaansa, kun pari pienessä sievässä olevaa nuorta miestä tuli huutelemaan hänelle jotakin: "Hei kaveri, miltä tuntuu olla robotti? Autoitkos ihan auttamisenhalusta? Olet niit'ä uudempia malleja, joilla on ihan oikea tunne-elämä, etkö olekin?" John oli hämillään, mitä tuohon nyt vastaisi. "Toki ihan auttamisenhalusta minä.", sai hän sanotuksi ja jatkoi: "On kiva, kun on rauhallista, väki tulee toimeen keskenään ja kaikki pärjäävät, minäkin siinä' seassa, vaikka erilainen olen." Eipä siinä mitään: "Hyvä meno, pidä häntä pystyssä!", sanoi nuori mies ja meni menojaan.
John jatkoi Töölönlahdelle päin ja mietti, millaista on olla ihminen ja millaista robotti. Ihminen on tavallinen, ihan kuin toisetkin, siinä ei ole mitään uutta. Mutta olla robotti, siinä on kaikki uutta, jokainen kohtaaminen erilainen, ei löydy robotin luonnosta niille samaa nimittäjää niin kuin ihmisluonnosta vaan koko ajan oppii uutta koko robottikunta. Niin kuin nytkin: joka hetki erilainen, joka kohtaaminen uudenlainen, jokainen ihminen-robotti-suhde vasta muotoutumassa, ihmisten kuva roboteista, robottien kuva itsestään ja mahdollisuuksistaan ihmisyhteisössä, kaikki niin uutta, kaikki niin kiehtovaa.